Kapitalismi on (taas) kriisissä. On se kumma kun tämä kriisi tuntuisi olevan jatkuva, mutta samalla yllättävä. Kapitalismin vastustajat ja markkinatalouteen avoimen vihamielisesti suhtautuvat demagogit ovat hallinneet populaarikulttuurin lisäksi myös akateemista maailmaa viimeisen 100 vuoden ajan. Mielestäni ei ole millään tavoin yllättävää, että ihmiset suhtautuvat kapitalismiin negatiivisesti - paremminkin on yllättävää, että vielä löytyy edes joitakin ihmisiä jotka puoltavat kapitalismia. Tämä ihmisryhmä on säälittävän pieni ja marginalisoitu. Esimerkiksi Milton Friedmanin saama mediahuomio johtui lähes yksiselitteisesti hänen poikkeavuudestaan; hän edusti järjen ääntä mielipuolien kakofoniassa. Se, että ihmiset ovat suurelta osin ignorantteja talouden perusteista tekee kapitalismia vastaan hyökkäämisestä häkellyttävän helppoa. Kuka tahansa voi osoittaa sormella ja huutaa "syyllinen!", koska tuomio on jo kirjoitettu. Kapitalismin kaatamiseksi tarvitaan vain, että löytyy joku joka heittää ensimmäisen kiven.
Pasi Matilainen kirjoitti talouden sääntelystä, eikä minulla ole oikeastaan mitään lisättävää kyseiseen kirjoitukseen. Ehkä on kuitenkin tärkeä alleviivata kirjoituksen keskeistä pointtia, joka löytyy Ludwig von Misesin kirjoituksista - kapitalismin vaihtoehto on sosialismi. Tämä itsestäänselvyydeltä vaikuttava huomio on (taas) asetettu kyseenalaiseksi, ja kutsu kuuluu kolmannen tien, tai jonkin uuden vaihtoehdon perään. Tosiasiassa tässä ovat ne vaihtoehdot jotka ovat olemassa. Joku voisi argumentoida, että syndikalismi olisi kolmas "oikea" vaihtoehto, mutta tälläiset hupailijat voidaan delegoida lukemaan Human Actionista soveltuvat kappaleet.
Miksi kapitalismin puolustaminen on vaikeaa? Keskeinen syy, mielestäni, on se että kapitalismin tuomitsevana argumenttina käytetty: "katsokaa nyt, ei toimi!", sisältää totuuden siemenen. Tämä siemen vaan ei ole se mitä kriitikko mielessään ajattelee. Tämä siemen on kaksijakoinen. Ensinnäkin tuotantotekijöiden ollessa paperilla yksityisomistuksessa, vallitseva talousjärjestelmä on kapitalistinen. Tärkein sana edellisessä lauseessa oli "paperilla". Samasta syystä argumentti natsi-Saksan kapitalistisuudesta on sinällään oikea. Törmäämme taas samaan huomioon joka tulisi olla jokaiselle ilmeinen: sanat eivät muuta todellisuutta. Se, että natsi-Saksan teollisuus oli loppuun asti lakiteknisesti yksityisissä käsissä, ei tarkoita sitä, että kyseiset talouden osa-alueet olisivat oikeasti olleet yksityisissä käsissä. Samalla tavalla se, että talous on nykyään lakiteknisesti yksityisissä käsissä, ei tarkoita sitä, että taloudellinen toiminta olisi oikeasti yksityisissä käsissä. Koska näin on, muuttuvat väittämät kapitalismin toimimattomuudesta huomattavasti monimutkaisimmiksi kuin miltä ensikädessä vaikutti. Tarvitaan huomattavan naiivia uskoa demagogien puheisiin, jotta kukaan voisi väittää nykyistä talousjärjestelmää "vapaaksi markkinataloudeksi". Kuu on samassa määrin juustoa, kuin finanssisektori alisäännöstelty.
Toisekseen, markkinatalous ja markkinoilla toimivat yksilöt toimivat niissä puitteissa jotka heille on annettu. Se, että markkinat toimivat, ei tarkoita sitä, että markkinatoiminta poistaa sääntelyn, tai muun markkinoiden ulkopuolisen toiminnan, aiheuttamat häiriöt. Markkinatalous on sopeutuva prosessi. Se mihin markkinatalouden tulee sopeutua määrittää tulokset samassa määrin kuin markkinatoimijat itse. Jos liiketaloudellisen voiton saavuttaminen ja ylläpitäminen vaatii taloudellisen sääntelyn, ja fiskaalipolitiikan, seurauksena yhä riskialtiimpien sijoitusinstrumenttien kehittämistä ja markkinoille tuomista, niin silloin näin tulee tapahtumaan. Syy ei ole ihmisten jotka kyseiset instrumentit kehittivät ja jotka näitä käyttivät, vaan niiden jotka loivat tarpeen tälläisiä instrumentteja käyttää. Ilman Yhdysvaltain keskushallinnon (ja Suuren Pahan) eksplisiittistä tahtoa saada yhä useampia köyhä ja vähätuloinen omistamaan oma talonsa, ei subprimekriisille olisi ollut pohjaa. Syy laskeutuu siis poliitikkojen ja keskuspankkiirien jalkojen juureen. Viimeisin finanssikriisi osoittaa omalta osaltaan, että markkinat toimivat - ei että ne epäonnistuvat. Tämä on pointti jonka haluaisin useamman kapitalismia puolustavan tekevän: markkinatalous johti talouskriisiin, mutta ei ole sen syy. Massan vetovoima ja kehon verenkiertojärjestelmä johtavat mustelmien muodostumiseen, mutta syypää on kamppaaja.
Seuraava keino kapitalistikriitikon arsenaalissa on Pasin huomioima sääntelyn laatu. Tämä vetoaa ihmismielessä piilevään insinööriin joka on valmis käyttämään lähes loputtomasti aikaa ja vaivaa hienosäätöön, kunhan ei vaan joudu kyseenalaistamaan alkuperäisiä oletuksiaan. Tässä tapauksessa oletus on, että talouden sääntely on toivottavaa. Elefanttina huoneessa seisoo kysymys: onko mahdollista, että talouden sääntely luo toimintaympäristön, jossa kannusterakenne on sellainen, että rent-seeking ja muut taloudellisesti ei-toivotut käyttäymismallit tulevat yleisemmiksi? Tämä on kysymys jota kapitalistikriitikko ei voi esittää, koska ensinnäkään kysymys ei seuraa loogisesti perusolettamuksesta (kapitalismi = paha), ja toiseksi, koska kysymyksen vastaus on epämiellyttävä, kuten talouden perusteet yhdistettynä julkisen valinnan teoriaan ovat meitä valaisseet. Mutta jos kriitikko joutuu kysymykseen vastaamaan, on vastaus helppo: "kapitalismi on syypää", koska ovathan pankkiirit kapitalisteja. Ja onkin ikävää, että kapitalistit niin harvoin kapitalismia harjoittavat. Toisaalta on käsittämätöntä, kuinka ihmisten on niin vaikea ymmärtää, että kapitalismi poissulkee kaiken sellaisen toiminnan joka rikkoo yksityisomaisuuden käsitettä.
Sääntelyn määrä, tai laatu, eivät sinällään ole mielestäni mielekkäitä kyseenalaistaa, koska ainoa merkitsevä kysymys on: tulisiko taloutta säädellä ollenkaan? Jos vastaus on "kyllä", niin vastaava taloudellinen järjestelmä on komentotalous ja sosialismi. Jos vastaus on "ei", niin vastaava taloudellinen järjestelmä on vapaa markkinatalous ja kapitalismi. Joskus asiat ovat näin mustavalkoisia. Ongelmaksi muodostuu se tosiseikka, että reaalisosialismi tappoi 150 miljoonaa ihmistä, tuhosi kommunististen maiden luonnon ja kulttuurin ja jätti suuren osan maapallon väestöstä tyhjän päälle. Kukaan ihmistä muistuttava ei voi tosissaan ehdottaa paluuta sosialismiin. Voi onnea, että älymystöstä löytyy misantrooppeja joita ei voisi veren vuotaminen virtoina vähempää kiinnostaa.
Tämä nykyinen kapitalismin kriisi tulee johtamaan joiden populististen säädösten asettamiseen ja ei paljoa muuhun. Seurauksena on siis valtioiden kasvun hetkittäinen kiihtyminen, ja tästä seuraava yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehittymisen vastaava hidastuminen. Ihmiskunta jatkaa marssiaan kohti kadotusta, hetkittäisesti askeltaan kiihdyttäen.
Pasi Matilainen kirjoitti talouden sääntelystä, eikä minulla ole oikeastaan mitään lisättävää kyseiseen kirjoitukseen. Ehkä on kuitenkin tärkeä alleviivata kirjoituksen keskeistä pointtia, joka löytyy Ludwig von Misesin kirjoituksista - kapitalismin vaihtoehto on sosialismi. Tämä itsestäänselvyydeltä vaikuttava huomio on (taas) asetettu kyseenalaiseksi, ja kutsu kuuluu kolmannen tien, tai jonkin uuden vaihtoehdon perään. Tosiasiassa tässä ovat ne vaihtoehdot jotka ovat olemassa. Joku voisi argumentoida, että syndikalismi olisi kolmas "oikea" vaihtoehto, mutta tälläiset hupailijat voidaan delegoida lukemaan Human Actionista soveltuvat kappaleet.
Miksi kapitalismin puolustaminen on vaikeaa? Keskeinen syy, mielestäni, on se että kapitalismin tuomitsevana argumenttina käytetty: "katsokaa nyt, ei toimi!", sisältää totuuden siemenen. Tämä siemen vaan ei ole se mitä kriitikko mielessään ajattelee. Tämä siemen on kaksijakoinen. Ensinnäkin tuotantotekijöiden ollessa paperilla yksityisomistuksessa, vallitseva talousjärjestelmä on kapitalistinen. Tärkein sana edellisessä lauseessa oli "paperilla". Samasta syystä argumentti natsi-Saksan kapitalistisuudesta on sinällään oikea. Törmäämme taas samaan huomioon joka tulisi olla jokaiselle ilmeinen: sanat eivät muuta todellisuutta. Se, että natsi-Saksan teollisuus oli loppuun asti lakiteknisesti yksityisissä käsissä, ei tarkoita sitä, että kyseiset talouden osa-alueet olisivat oikeasti olleet yksityisissä käsissä. Samalla tavalla se, että talous on nykyään lakiteknisesti yksityisissä käsissä, ei tarkoita sitä, että taloudellinen toiminta olisi oikeasti yksityisissä käsissä. Koska näin on, muuttuvat väittämät kapitalismin toimimattomuudesta huomattavasti monimutkaisimmiksi kuin miltä ensikädessä vaikutti. Tarvitaan huomattavan naiivia uskoa demagogien puheisiin, jotta kukaan voisi väittää nykyistä talousjärjestelmää "vapaaksi markkinataloudeksi". Kuu on samassa määrin juustoa, kuin finanssisektori alisäännöstelty.
Toisekseen, markkinatalous ja markkinoilla toimivat yksilöt toimivat niissä puitteissa jotka heille on annettu. Se, että markkinat toimivat, ei tarkoita sitä, että markkinatoiminta poistaa sääntelyn, tai muun markkinoiden ulkopuolisen toiminnan, aiheuttamat häiriöt. Markkinatalous on sopeutuva prosessi. Se mihin markkinatalouden tulee sopeutua määrittää tulokset samassa määrin kuin markkinatoimijat itse. Jos liiketaloudellisen voiton saavuttaminen ja ylläpitäminen vaatii taloudellisen sääntelyn, ja fiskaalipolitiikan, seurauksena yhä riskialtiimpien sijoitusinstrumenttien kehittämistä ja markkinoille tuomista, niin silloin näin tulee tapahtumaan. Syy ei ole ihmisten jotka kyseiset instrumentit kehittivät ja jotka näitä käyttivät, vaan niiden jotka loivat tarpeen tälläisiä instrumentteja käyttää. Ilman Yhdysvaltain keskushallinnon (ja Suuren Pahan) eksplisiittistä tahtoa saada yhä useampia köyhä ja vähätuloinen omistamaan oma talonsa, ei subprimekriisille olisi ollut pohjaa. Syy laskeutuu siis poliitikkojen ja keskuspankkiirien jalkojen juureen. Viimeisin finanssikriisi osoittaa omalta osaltaan, että markkinat toimivat - ei että ne epäonnistuvat. Tämä on pointti jonka haluaisin useamman kapitalismia puolustavan tekevän: markkinatalous johti talouskriisiin, mutta ei ole sen syy. Massan vetovoima ja kehon verenkiertojärjestelmä johtavat mustelmien muodostumiseen, mutta syypää on kamppaaja.
Seuraava keino kapitalistikriitikon arsenaalissa on Pasin huomioima sääntelyn laatu. Tämä vetoaa ihmismielessä piilevään insinööriin joka on valmis käyttämään lähes loputtomasti aikaa ja vaivaa hienosäätöön, kunhan ei vaan joudu kyseenalaistamaan alkuperäisiä oletuksiaan. Tässä tapauksessa oletus on, että talouden sääntely on toivottavaa. Elefanttina huoneessa seisoo kysymys: onko mahdollista, että talouden sääntely luo toimintaympäristön, jossa kannusterakenne on sellainen, että rent-seeking ja muut taloudellisesti ei-toivotut käyttäymismallit tulevat yleisemmiksi? Tämä on kysymys jota kapitalistikriitikko ei voi esittää, koska ensinnäkään kysymys ei seuraa loogisesti perusolettamuksesta (kapitalismi = paha), ja toiseksi, koska kysymyksen vastaus on epämiellyttävä, kuten talouden perusteet yhdistettynä julkisen valinnan teoriaan ovat meitä valaisseet. Mutta jos kriitikko joutuu kysymykseen vastaamaan, on vastaus helppo: "kapitalismi on syypää", koska ovathan pankkiirit kapitalisteja. Ja onkin ikävää, että kapitalistit niin harvoin kapitalismia harjoittavat. Toisaalta on käsittämätöntä, kuinka ihmisten on niin vaikea ymmärtää, että kapitalismi poissulkee kaiken sellaisen toiminnan joka rikkoo yksityisomaisuuden käsitettä.
Sääntelyn määrä, tai laatu, eivät sinällään ole mielestäni mielekkäitä kyseenalaistaa, koska ainoa merkitsevä kysymys on: tulisiko taloutta säädellä ollenkaan? Jos vastaus on "kyllä", niin vastaava taloudellinen järjestelmä on komentotalous ja sosialismi. Jos vastaus on "ei", niin vastaava taloudellinen järjestelmä on vapaa markkinatalous ja kapitalismi. Joskus asiat ovat näin mustavalkoisia. Ongelmaksi muodostuu se tosiseikka, että reaalisosialismi tappoi 150 miljoonaa ihmistä, tuhosi kommunististen maiden luonnon ja kulttuurin ja jätti suuren osan maapallon väestöstä tyhjän päälle. Kukaan ihmistä muistuttava ei voi tosissaan ehdottaa paluuta sosialismiin. Voi onnea, että älymystöstä löytyy misantrooppeja joita ei voisi veren vuotaminen virtoina vähempää kiinnostaa.
Tämä nykyinen kapitalismin kriisi tulee johtamaan joiden populististen säädösten asettamiseen ja ei paljoa muuhun. Seurauksena on siis valtioiden kasvun hetkittäinen kiihtyminen, ja tästä seuraava yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehittymisen vastaava hidastuminen. Ihmiskunta jatkaa marssiaan kohti kadotusta, hetkittäisesti askeltaan kiihdyttäen.
